Taiteilijan tunteidenpurku

Harrastetaiteilijana törmään usein tilanteeseen, jossa ihmiset odottavat, tai olettavat, että olen aina valmiina tekemään kuvia heille erilaisiin tilanteisiin.

Juhlapäivien kortit, lahjat ym. ovat yleisimpiä, ja sama keskustelu käydään läpi samojen henkilöiden kanssa jokaisena juhlapäivänä – oli se sitten joulu, syntymäpäivät, nimipäivät, äitien- tai isäinpäivät, aina joku keksii odottaa artistilta käsintehtyjä töitä – tietenkin ilmaiseksi.

Joku oletus on, että koska ollaan hyvänpäivän tuttuja pahimmillaan, parhaimmillaan perhettä, on artisti aina valmiina tekemään työtä. Totta kai, toisinaan, itsekin mielelläni teen muille yllätyksenä tai toiveesta kuvia toisinaan, mutta suurimmaksi osaksi ja pidemmän päälle se alkaa käydä raskaaksi.

Etenkin sen jälkeen, kun sen ymmärtää että kukaan näistä ihmisistä ei luultavasti halua minkäänlaista vaivanpalkkaa antaa tehdystä työstä.

Itse teen digitaalisena taidetta, joten materiaalikustannuksia on vähäisesti tai ei yhtään, mutta siltikin kuvien tekoon menee jopa kymmeniä tunteja, joskus jopa enemmän. Joten, miksi tästä tehdystä työstä ja käytetyistä tunneista on niin vaikea ihmisten ymmärtää antaa jotain korvausta tekijälle?

Kaikilla käsityöalalla työskentelevillä tai harrastajilla on sama ongelma – tehdystä työstä harvemmin halutaan maksaa tarpeeksi, jos ollenkaan. Käsityöt suurimmalta osin tehdään urakkapalkalla, koska tuntipalkkaan ei kukaan suostuisi.

Ompelu-, virkkaus-, kudontatyöt ym. ovat ehkä käsityöalan niin sanotusti vahvimpia – asiat joissa fyysinen tuote on yleensä käyttötuote, ja ’paljon muuta’ kuin vain ’pala paperia’ tai miten sen haluaa sanoa.

Miten siis voisimme toimia taiteilijoiden kanssa, joilta haluamme saada tehdyn kuvan, oli se sitten maalattu, piirretty tai mitä ikinä?

Kysy rehdisti, kiinnostaako lähteä tällaista työtä tekemään, ja paljonko siitä voisit korvausta maksaa. Monet harrastelijat tekevät mielellään ilmaiseksi työtä, mutta on aina plussaa kuitenkin kertoa heille se, että arvostat tehtyä työtä tarpeeksi maksaaksesi siitä. Jos vastaus on, ”Ei tarvitse mitään”, asia ok, saat tehdyn työn ilman vaadittuja korvauksia ja artisti sen mielellään toteuttaa sinulle.

Toinen tapaus on, että artisti kertoo työlleen hinnan. Mikäli tähän kohtaan päästään, tilanne purkautuu kahteen suuntaan yleensä; Joko pyytäjä kauhistelee hintaa ja sanoo ettei voi maksaa niin paljoa, tai myöntyy siihen tyytyväisenä.

Ymmärrän toki, toisinaan jos kysyt taiteilijalta työtä puolivakavana, voi tulla yllätyksenä, kun yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa taiteilija pyytää vaikka 50 euroa valmiista tuotteesta. Joka siis ei summana ole lopulta paljon, jos puhutaan esimerkiksi valmiiksi tehdystä realistisesta A4 lyijykynäpiirroksesta – 50 euroa on hyvin pieni hinta lopulliseen työmäärään verrattuna.

Joidenkin korvaan tämä saattaa nyt kuulostaa turhalta nillittämiseltä, mutta on tärkeä ymmärtää myös taiteilijan näkökulma. Miksi sitä työtä mitä tekisin, ei arvosteta tarpeeksi, mutta kuitenkin sitä halutaan tehdyksi? Etenkin harrastelijana joka toimii vahvasti inspiraatiopohjaisena, ei esimerkiksi äitienpäiväkortit ole mitään suurinta herkkua tehdä, saati kun useimmin näihin ei anneta edes mitään aihetta. ”Tee jotain”, ei auta.

Se on vielä ihan ok, jos kieltäytyy korvauksista, mutta ei myöskään odota valmista tulosta. Itse henkilökohtaisesti sanon aina, että jos tulee inspiraatio voin tehdä, mutta ilman minkäänlaisia korvausodotuksia, satunnaiset pyydetyt työt päätyvät jonon hännille, ja luultavasti ikinä niitä ei tule tehtyä.

Tämä on enemmänkin tapa kieltäytyä nätisti – olen huomannut, että hyvin usein kieltäytyessä sen takia, ettei tehdystä työstä korvauksia anneta, suututaan siitä. Koska ”Ollaanhan me nyt kavereita”, tai mikä lie ikinä onkaan tekosyynä.

Ei.

Et sinä voi kauppaankaan mennä ja vaatia tuotteita ilmaiseksi koska tunnet kaupan pitäjän. Siispä, kohtele artisteja ja käsityöläisiä yleisesti samalla tavalla. Haluat tuotteen – tuotteesta maksetaan, tai muuten annetaan korvaus.

Toinen asia mikä taiteilijana ärsyttää usein, on se, kun ihmiset kehuvat vertailemalla ja painamalla itseään alas.

Taas, aivan turhalta kuulostavaa nillittämistä, mutta lue loppuun ennen johtopäätöksiä.

Mikään ei turhauta niin, kuin kehut jotka sanotaan tavalla; ”Mutta olethan sä nyt parempi ainakin kun minä”, no entä sitten? Ei se tee minusta yhtään parempaa, tai tuo minulle yhtään parempaa fiilistä. Etenkin itsekriittisenä taiteilijana vertaan itseäni muihin jo muutenkin, enkä välttämättä halua kuulla sitä enää lisää.

On kiva kun kehutaan, mutta pitääkö se tehdä juuri sillä tavalla, että puskee itseään alas saadakseen toiselle paremman mielen? Se, ei koskaan mahdu järkeen minulle, koska en koe sitä mitenkään erityisen mieltä ylentävänä, että joku on jossain asiassa X huonompi kuin minä.

Ihmisinä meidän pitäisi päästä eroon toistemme vertailemisesta, ja itsensä alaspäin puskemisesta. Tämä on asia, jota olen kuullut monilta taiteilijaystäviltäni myös – joten nyt on se hetki levittää tietoa siitä, että tämä ei ole se tapa jolla kannattaa toista kehua.

Kolmantena ja viimeisenä asiana joka ärsyttää ja josta pitää purkaa tunteita tähän loppuun, on se, kun joku tuijottaa selän takana kun itse yrittää työskennellä jonkun piirroksen parissa.

Katsoa saa jos lupa annetaan, mutta älä kuvittele etten huomaisi vaivihkaisia katseita selän takaa, tai kuulisi supatteluja. Jos haluat nähdä mitä on työn alla, tule kohteliaasti kysymään.

Jos et pidä siitä, ohita se. Jos haluat nähdä lisää, kysy siitä. Hiljaa selän taakse tuleminen, vaikka miten tuttu ihminen olisit, on ahdistavaa ja itse ainakaan en pysty työskentelemään rauhassa, jos on kokoaikainen tunne jonkun tuijotuksesta.

Tässä nämä taiteilijan sielun tunteenpurkaukset, jotka ehkä kirjoitettu pienessä ärsytyksessä, mutta myös hyväksi yleisölle tietää asioita jotka pyörivät muidenkin artistien päässä varmasti.