Vuoden 2017 kohokohtia, muistoja, onnistumisia…

Minulle vuosi 2017 oli ensimmäinen kokonainen vuosi yhdistyksessä. Siihen vuoteen on mahtunut paljon, mutta ehdottomat kohokohdat olivat kummiviikko Sepän talon ruokapuistossa sekä Karenssihuone.

Ruokapuistoviikko onnistui yli odotusten ja ilmatkin suosivat suurimman osan ajasta. Haluankin vielä tässä kiittää kaikkia järjestelyihin osallistuneita. Te teitte viikosta onnistuneen.

Karenssihuone oli ehkä mielenkiintoisin (tähän ikään mennessä) toteuttamani asia. Siirtyminen varsin kokeneen pakohuonepelaajan roolista pelinrakentamiseen oli opettavaista ja inspiroivaa enkä malta odottaa keväälle suunniteltua uutta pakohuonepeliä.

Tätä kirjoittaessani edessä on vielä yksi tämän vuoden kohokohtien joukkoon nouseva asia. Teatteri on minulle täysin vieras ala enkä pidä esiintymisestä, mutta lähdinpä kuitenkin mukaan Avenue-projektiin. Ensi lauantaina tämä introvertti goottimörkö rikkoo rajojaan. Kyllä, pelkästään näyttämön läpi käveleminen on sitä minulle.

Kuluneen vuoden aikana minulla on ollut onni tutustua mahtaviin persooniin ja työskennellä raudanlujien ammattilaisten kanssa. Erityisen tyytyväinen olen tämän vuoden osalta yhdistyksen Mediapajan kehitykseen ja toivon, että sitä päästään kehittämään edelleen vuonna 2018.

Haluan kiittää yhdistyksen koko henkilökuntaa, asiakkaita, vapaaehtoisia ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta.

Erityiskiitokset lähtevät ”omalle” tiimilleni. Jonna, Karen, Liisa ja Teemu; olette ihan huippuja. Nörtit rules.

Tuire Vanhakartano


OppiQ, joka otti Excelin vastaan tyynen rauhallisesti ja oppi loogisesti ohjeita seuraamalla. Ennakkoluulot karisivat itseltänikin kun tutkaili vähän pintaa syvemmältä Exceliä.

Erikoisena kokemuksena mieleen jäi myös Karenssihuoneen rakennus ja varsinkin siellä hahmona seisominen. Se että sai hiljaa tarkkailla ihmisiä varpaiden pikku hiljaa jäätyessä, ja huomata että musta viitta ja naamari riitti pieneen pelotteluun ja pelonsekaiseen kunnioitukseen pelaajien keskuudessa. Ja ymmärrys että mielikuvituksella ja viitseliäisyydellä pienelläkin budjetilla saa aikaan kokonaisvaltaisen elämyksen.

Matka Hotellikylpylä Caribiaan. Oman pojan kanssa sain hienon kylpylämatkan hyvien tyyppien parissa. Harvemmin tulee lähdettyä, niin se tuli myöskin tarpeeseen. Laatuaikaa oman lapsen kanssa, matkan kruunasi hyvä ravintolaruoka.

Rauman Seudun Työnhakijat ry:n kaksi naistyöntekijää olivat aloittaneet crossfit-harrastuksen. Haastattelin heitä ja matskusta tuli sen verran terävää, että se meni paikallislehteen kuvien kera. Positiivinen hype ilmiön yllä loi sankarin viittaa näiden naisten hartioille. Kuvauksissa crossfit-salille rakennettin pieni studio ja mallit saivat todella hikoilla hyvien kuvien eteen. Koko juttu levitti myönteistä ja terveyttä edistävää ilmapiiriä!

Tai se kun mediapaja otti ja lähti ulos tekemään Tuhkiksensiirto-time-lapsea. Porukalla ulos seisomaan hassuihin asentoihin ja potkimaan roskista ympäri talon. Herätimme ympäristössä hämmennystä ja hilpeyttä.

Teemu Laulajainen


Vuosi 2017 on ollut hyvin tapahtumarikas ja pitää sisällään monta kohokohtaa. Yksi odotetuimmista tapahtumista on vasta tulossa ja se on Huippu Ellit -tapahtuma marraskuun lopussa. Se on joka vuosi erilainen, juuri sen hetken Ellit-työryhmän näköinen hauska ja “vähän” glitterillä kuorrutettu tapahtuma, joka samalla on myös koko yhdistyksen yhteinen taidonnäyte. Sitä on ollut ilo olla tekemässä viime vuonna ja tänä vuonna. Tapahtumassa nostetaan esille omaa osaamista ja ollaan oikeasti ylpeitä siitä mitä olemme ja mitä osaamme. Huippu Ellit ke 29.11.2017 klo 16.45-19.30 Lokki-salissa ja Monipalvelukeskus KIPINän tiloissa. Tervetuloa!

 Toisena asiana haluan nostaa esille vapaaehtoisten mahtavan joukon, joka tekee pyyteetöntä työtä ilolla ja suurella sydämellä yhdistyksessämme. Ilman heitä ei yhdistyksemme pystyisi näin monipuolista toimintaa tarjoamaan. Jermurannassa vapaaehtoisuus näkyy konkreettisina tuloksina ja se ilahduttaa ja palvelee välillisesti monia ihmisiä tulevaisuudessa. 

  Eija Welling


Yhdistyksen 25-vuotisvuoden tapahtumista on jäänyt mieleen suosittu Elintavat Uusiks- ryhmätoiminta, tuleva HuippuEllit-tapahtuma ja monet kiinnostavat luennot mm. terveydestä, stressinhallinnasta sekä aiemmin työkavereiden mainitsemat puistoviikko ja karenssihuone.

Vapaaehtoisina toimivan Yhteen Hitsautuneet – ryhmän Jermurannan talvipäiville meren jäälle rakentama talvihauskaa ja vauhdin hurmaa tuova napakelkka ja laitesukeltajien sukellusnäytös jään alla oli hieno kokemus.

Hankkeista KIPINÄ on saanut rahoittaja STEA:lta hyvät arvosanat toiminnastaan. Hyväksi todetulle KIPINÄ-hankkeelle haettiin jatkoa seuraaville vuosille. STEA:lta haettiin myös uusi hanke Mediapajalle. Toimintaa, työtä ja ohjausta- hankkeelle (TYPO) haetaan jatkoa vuoteen 2019 asti. Tulevaisuudessa TYPO- hankkeelle on odotettavissa uudistuksia sote- ja maakuntauudistuksen myötä. Mielenkiinnolla odotamme mitä muutokset ovat yhdistystoiminnalle. Päätöksiä vuoden 2018 hankkeille ja Rauman kaupungin avustukselle odotamme loppuvuodesta.

Rauman Seudun Työttömät ry:n 26. monipuolinen toimintavuosi aloitetaan uudella nimellä Rauman Seudun Työnhakijat ry. (Päätös ylimääräinen vuosikokous 9.11.2017).

Anja Hakala


Vuoteen 2017 mahtuu paljon iloisia tapauksia jotka voisi nostaa vuoden kohokohdaksi mutta päädyin yhteen lämminhenkiseen ja hyväsydämiseen tekoon.

Eräs raumalainen yksityishenkilö kirjoitti sosiaalisessa mediassa avanneensa pankkitilin jonne kuka tahansa voi lahjoittaa rahaa haluamansa summan verran. Hän itse oli tilille oman summansa siirtänyt. Hän myös haasteessaan kertoi, että ihmisten lahjoittamilla rahoilla tullaan ostamaan 15.12.2017 pelattavaan SM-liigapeliin lippuja. Nämä liput tullaan toimittamaan Rauman Seudun Työnhakijat ry:lle (entinen Rauman Seudun Työttömät ry), josta ne jaetaan työttömille sekä vähävaraisille. Nyt tämä suuri nippu jääkiekko-ottelun lippuja on toimitettu meille tänne yhdistyksen tiloihin ja me täällä yhteistuumin päätimme, että nämä 80 lahjoitettua lippua tullaan jakamaan vähävaraisille 5.12.2017 olevan itsenäisyyspäivän puurojaon yhteydessä.

Samalla kun saimme 80 lahjoitettua lippua, saimme myös Rauman Lukon lippulahjoituksen: 100 kappaletta lippuja jaettavaksi myös työttömille sekä vähävaraisille. Mikään ei ole sen tärkeänpää kuin päästä osalliseksi tätä yhteiskuntaa omien läheistensä kanssa.

Haluankin tässä kiittää tätä raumalaista yksityishenkilöä ( hän tunnistaa kyllä itsensä )sekä kaikkia heitä, jotka hänen kauttaan ottivat osaa tähän lahjoitukseen sekä kiitokset myös Rauman Lukolle näistä lipuista. Moni tulee kokemaan iloisen yllätyksen kansainvälisenä vapaaehtoistenpäivänä 5.12.2017.

  

  Irene Rasila


En pystynyt valitsemaan vuodelta vain yhtä mieleenpainuvaa hetkeä. Vuoden aikana on tapahtunut paljon ja yhdistys on ollut monessa mukana. Varsinkin mediapaja on saanut useita hassun hauskoja ideoita ja lähtenyt toteuttamaan niitä, yhtenä niistä mainittakoon ”karenssihuone”. Karenssihuonetta oli mahtava ideoida vähän kokeneempien ja kokemattomienkin ihmisten kanssa. Peliä pelanneilta ihmisiltä tuli hyvää palautetta, ja olemmekin astetta viisaampia (ja innokkaampia) seuraavan pakohuoneen toteuttamiseen.

Kesän kummiviikko Sepän talon ruokapuistossa oli myös sekä mielenkiintoinen, että mieleenpainuva. Erityisen hauska muisto omiin mielensopukoihin jäi ilmapalloporkkanan rakentamisesta yhdessä Teijan kanssa. Hienohan siitä tuli, vaikka itse sanonkin. Viikko tarjosi muutenkin erilaista, viihdyttävää ja ennen kaikkea ilmaista ohjelmaa sekä aikuisille, että lapsille aina livemusiikista kasvomaalaukseen.

Syksyn ja talven kynnykselle osuivat Avenue-teatterin pienoiskomedia, sekä Huippu Ellit tapahtuma. Sain kunnian olla mukana molemmissa projekteissa vapaaehtoisena. Pienoiskomedia ”kerrostalosuhteita” valmistui omin pikku kätösinemme, aina käsikirjoituksesta lavastukseen asti. Huippu Ellit tarjosi monelle vapaaehtoiselle mahdollisuuden osallistua tapahtuman järjestelyyn ja toteutukseen. Tapahtumassa oli mm. Ellit-asujen esittelyä, erilaisia hyvinvoinnin ja kierrätyksen tuote-esittelijöitä, arvontaa, pienoiskomedia, musiikkia, jne. Taas on rima nostettu korkealle ensi vuotta ajatellen.

Vuoden aikana olen saanut toteuttaa itseäni monella tavalla. Työympäristössä on mukava työskennellä ja sitä lähtee mielellään mukaan toteuttamaan uusia projekteja. Työkaverit ovat aivan mahtavia, erityiskiitos nörttiluolalle! Toivon, että saan ja voin jatkossakin olla mukana yhdistyksen toiminnassa, oli ”nimikkeeni” mikä tahansa.

    

Jonna Puputti


Minusta on täysin mahdotonta valita kahdeksan kuukauden yhdistyksessä vietetystä jaksosta yksi kohokohta. Sen sijaan rakkaita, hauskoja ja liikuttavia muistoja syntyi runsaasti.

Olen kokenut paljon iloa mediapajan arkitehtävien tekemisessä sekä eri tapahtumien järjestelyssä ja osallistumisessa.

Olen tutustunut Lokki-talon eri osastoihin ja eri ihmisiin. Ujous on vähentynyt,  jopa kadonnut. Raskaasta sisäänrakennetusta ulkopuolisuuden tunteesta olen pääsemässä eroon, sillä mediapajassa saan kertoa mielipiteeni ja minua kuunnellaan kärsivällisesti, vaikka suomen kielen taidossani on puutteita (vakituisten ajatusten katkon lisäksi). Olen saanut vastuuta eri projekteissa: minuun luotetaan.

Opin täällä Rauman Seudun Työnhakijat ry:ssa joka päivä jotain uutta: yleensä nämä asiat liittyvät ammattiini mutta myös tulee opittua ihmisistä ja ihmisiltä, ihmisten kanssa olemisesta, itsestäni.

Kuulostaisi kliseeltä, jos sanoisin, että jokainen uusi päivä mediapajassa on jollain tavalla vuoden huippukohta, joten en sano sitä. Saatan silti olla syvästi vakuuttunut siitä.

 

Karen Claudin