Sata vuotta kovaa työtä – ja työttömyyttä

Suomen valtio täyttää sata vuotta. Vuosisataan mahtuu lukuisia kriisejä, sotia ja lama-aikoja, joista on selvitty kansakunnan yhteisillä ponnisteluilla. Kovalla työnteolla. Vuosisadan aikana Suomi on kehittynyt Pohjolan perukoiden junttimaasta merkittäväksi teollisuusvaltioksi, jossa kansa on onnellista ja josta muut valtiot ottavat kilvan mallia. Tuhkimotarinan jalkoihin jää kuitenkin toinen todellisuus. Työttömyys on vakiintunut korkealle tasolle, eikä ratkaisua ongelmaan ole näköpiirissä.

Laupeudesta valtion työllistämiseen

Sata vuotta sitten työttömyyttä ei vielä nykyiseen tyyliin tunnistettu, vaikka sitä jo tuolloin koettiin. Työttömyys merkitsi samaa kuin köyhyys. Köyhän osa oli ankea irtolaisen tai vaivaisen elämä, jossa toimeentulo perustui parempiosaisten laupeuteen. 1930-luvulla koetun laman myötä työttömyys lisääntyi, ja huomattiin että työttömyys ei välttämättä olekaan ihmisen oma vika. Globaalin talouden suhdannevaihtelut näyttivät johtavan hyvienkin työntekijöiden irtisanomisiin. Valtio ymmärsi vastuunsa asiassa ja ryhtyi tarjoamaan työttömäksi jääneille työllistämispalveluita ja työnhakuneuvontaa – mutta vain työkykyisille miehille. Tarjolla oleva työ oli lähinnä vaativaa fyysistä työtä ulkosalla, eikä naisia vielä edes laskettu työvoimaan.

Hyvinvointivaltio syntyy sodan tuhkasta

Sotien jälkeen astuttiin kuin uuteen todellisuuteen. Sotakorvausprojektit vauhdittivat teollisuuden kehitystä ja työllisyys vakiintui huippulukemiin pitkäksi aikaa. Suomi oli myös kärkimaana rakentamassa hyvinvointivaltion ajatukseen perustuvaa sosiaaliturvaa. Työttömyyttä alettiin myös tilastoimaan ja tutkimaan järjestelmällisesti. Työttömyys oli 1970- ja 1980-luvuilla alhaisinta koko maailmassa, ja työttömäksi jääneet työllistyivät ripeästi. Lähenneltiin nollatyöttömyyttä. Samalla kansa muutti palkkatöiden perässä maalta kaupunkilähiöihin, väestö lisääntyi vauhdilla ja naiset siirtyivät työelämään miesten rinnalle. Asuntovelat maksettiin nopeasti pois, ostettiin mökki ja ruotsalainen auto. Elettiin työllisyyden ja vaurauden kulta-aikaa.

Lama-aika koettelee hyvinvointivaltiota

1990-luvun alun lamaa on vaikea muistella ilman haikeutta. Laman kokemus yhdistää edelleen työikäistä kansaa traumaattisella tavalla. Työttömyysaste nousi tuolloin muutamassa vuodessa alle viidestä lähes kahteenkymmeneen. Sosiaaliturvaa kavennettiin merkittävästi, mutta kolmasosa valtion kassasta meni silti sosiaalimenoihin. Kotitalouksien tulot romahtivat, ihmiset masentuivat. Tuhannet tekivät itsemurhan. Hyvinvointivaltion ajatus alkoi herättämään epäilyksiä ja kansalaisten luottamus poliitikoihin murtui. Vapaaehtoistyötä tarvittiin jälleen valtion rinnalle, syntyi leipäjonot ja työttömien yhdistykset.

2000-luku: ”Nyt v*tuttaa!”

Kuluvan vuosituhannen puolella työttömyys on vähentynyt, mutta jämähtänyt noin kymmeneen prosenttiin. 1990-luvun synkeät tunnelmat ovat hieman hälvenneet, ja talouskasvu on palannut raiteilleen. Työmarkkinat ovat kuitenkin muuttuneet rajusti lyhyessä ajassa. Tutkija Anu Järvensivun mukaan täystyöllisyyden aikaan työelämässä vallitsi rauhallinen golf-turnauksen tunnelma, kun taas nykyisin työikäinen joutuu keskelle nopeatempoista jääkiekko-ottelua. Työläisistä on tullut kilpailijoita pelissä, jossa osa voittaa ja osa häviää. Kaikille ei riitä töitä. Myös työn menettäminen saattaa tuntua aiempaa raskaammalta, sillä takeita uudelleen työllistymisestä ei ole. Nopeasti muuttuva työelämä edellyttää työntekijöiltä jatkuvaa kouluttautumista ja erilaisten sähköisten järjestelmien hallintaa. Kun työelämä on työnhausta lähtien tietotekniikkapainotteista, on selvää, että tämän osa-alueen hallinta muodostuu

merkittäväksi vedenjakajaksi.

Työttömien asennetta tarkkaillaan

Valtion rahoittamat työllisyyspalvelut ovat olleet viime aikoina kuuma aihe mediassa. Keskustelu velloo kärjistetysti sen kysymyksen ympärillä, että tulisiko työtön pakottaa työhön työmarkkinatuen menetyksen uhalla vai tukea työttömän omaehtoista työllistymistä ja kenties ottaa kansalaispalkka käyttöön. Pinnalle keskustelussa nousevat ääripäät, joista viimeisin on Helsingin Sanomissa avautunut kirjailija Ossi Nyman. Nyman, 39, on valinnut työttömyyden elämäntavakseen, mutta haluaa silti nostaa työmarkkinatukea. Hänen mukaansa TE-palveluista ei ole hyötyä, koska mielekästä työtä heillä ei ole tarjota. Kansa pahoitti mielensä ja TE-palvelut lakkautti Nymanin tuet, mutta Nymanin ulostulossa on jotain hyvin nykyaikaa kuvaavaa. Ihminen haluaa tehdä töitä, mutta omilla ehdoilla, ja sellaista työtä mitä on mielekästä tehdä. Työtä jolla on tarkoitus. Vaatimus on ymmärrettävä, mutta myös ristiriidassa politiikan kanssa, jossa velvoitetaan osallistumaan työtoimintaan sanktioiden uhalla.

Työelämä vuonna 2025?

Robotit vievät ihmisiltä työt eikä ihmisille jää mitään tekemistä. Tämä on kuva tulevaisuudesta, jota on maalailtu vuosikymmeniä, mutta joka ei ole vieläkään toteutunut. Työpaikkoja ja ammatteja katoaa, mutta tilalle tulee uusia. Työelämä kehittyy nopeammin kuin koskaan, joten haasteena on työntekijän kannalta sen perässä pysyminen. Enää pelkkä toimiva ruumis ei riitä työn tekoon, vaan on hallittava erityistaitoja. Muutoksessa on myös koulutusjärjestelmä, ja nykyisin ammattiin koulutetaankin lisääntyvissä määrin yrityksissä, itse työpaikoissa. Suunta on hyvä, mutta tekemistä riittää vielä. Sosiaali- ja terveysministeriön Työelämä 2025 -raportin mukaan kahdeksan vuoden päästä kolme neljästä suomalaisesta työskentelee palvelualalla. Raportissa arvioidaan työpaikkojen vaihtuvan tiuhaan ja etänä tehdyn työn lisääntyvän. Ihmissuhdetaidot korostuvat entisestään, kun asiakaspalvelun hallinta ja sopeutuminen vaihtuviin työyhteisöihin kuuluu työnkuvaan. Globaalit markkinat, teknologinen kehitys ja ilmastonmuutos ohjaavat satavuotiasta Suomea tulevaisuuteen, jossa työelämän epävarmuus lisääntyy ja vaatimukset työntekijän osaamista ja aktiivisuutta kohtaan kasvavat. Olennaista onkin kuvitella, missä näet itsesi tulevaisuudessa ja suunnitella miten visiosi toteutat. Ja sitten toteuttaa se. Onnea matkaan. Sadassa vuodessa tapahtuneet työelämän muutokset voivat nykyisin toteutua vuosikymmenessä.

Teijo Rantanen