RST ry:n kulttuuriryhmä teki ja koki taidetta

Aurinkovoimaa syksyyn

Rauman Seudun Työttömät ry:llä on ollut kulttuuripainotteinen loppuvuosi. Ensin Avenue-teatteri vetäisi kokopitkän näytelmän ja sen jälkeen kehitettiin kulttuuri- ja taideryhmä, joka keskittyi nimensä mukaisesti paikalliseen kulttuuri- ja taidetarjontaan. Ryhmän perustaminen toi toivottua vaihtelua terveys- ja liikuntapainotteiselle kurssitarjonnalle.

Viisi naista, eli Hulda, Tuula, Tuija V, Erika ja Tuija S aloittivat marraskuun suunnittelemalla ohjelman. Ensimmäiseksi kohteeksi päätettiin Sepän Talolla ollut Kapiokirstuinstallaatio, joka sisälsi useita eri medioita, kuten veistoksia, ääntä, videota, projektioita ja kineettistä taidetta. Kapiokirstu itsessään oli toisen taiteilijan, Agita Steinbergan, isoisoisoäidille vuonna 1907 valmistettu myötäjäislahja. Toinen taiteilija on nimeltään Andris Marackovskis. Kaikki valokuvat on ottanut Hulda Leifsdottir paitsi allaolevat ja viimeisen.

kuva: Hannele Kolsio
kuva: Hannele Kolsio
kuva: Hannele Kolsio
kuva: Hannele Kolsio
 
 
 

Seuraava kohde oli taiteilija Kirsi Backmanin Galleria ja Ateljee. Hän on luonut yli kolmenkymmenen vuoden ajan ”käsin rakennettuja uniikkiveistoksia ja reliefejä, joiden aiheet löytyvät unimaailmasta, runoista, muinaisista kulttuureista, astrologiasta tai elämän arjesta iloineen ja suruineen”, kuten hänen kotisivuillaan lukee.

kuva: Hulda
kuva: Hulda
kuva: Hulda
kuva: Hulda

Rauman Taidemuseon loppu- ja alkuvuoden näyttely ”Vedosten Juhlaton Rauman Taidegraafikoiden 40-vuotisjuhlanäyttely. Yhdistys on yksi Suomen vanhimmista, kuten Rauman kaupunki on yksi Suomen vanhimmista kaupungeista. Näyttely sisältää eri tekniikoilla tehtyä taidetta: alakerrassa on esillä Rauman Taidegraafikoiden nykyisten jäsenten jurytetty näyttely ja yläkerrassa perustajajäsenten ja kunniajäsenten teoksia.

Heillä on vielä yksi työpaja kaiken ikäisille: 11.01.2017 klo 15-17, teemana Suomen 100-vuotissyntymäpäivät.

Tässä välissä porukka siirtyi taiteen nauttimisesta taiteen tekemiseen. He aloittivat ”Aurinkovoima” tekstiiliprojektin, joka on tätä kirjoittaessa valmistumassa sekä valoperformanssin joka esitettiin Lyhtyjen illassa 18.11.

kuva: Hulda
kuva: Hulda

Valoperformanssi

Monella meistä on omat suosikit taiteen laajalla kentällä. Osallistujat saivat tuoda esille ihailemiaan taiteilijoita. Huldan valinnat olivat Eva Hesse, saksassa syntynyt amerikkalainen kuvanveistäjä, joka käytti materiaaleinaan muovia, lasikuitua ja lateksia; Marlene Dumas, Etelä-Afrikassa syntynyt, nykyään Amsterdamissa työskentelevä kirjailija ja maalari ja Kristín Gunnlaugsdóttir Islannista.

Erikan valinta oli Frida Kahlo. Hänet muistetaan erityisesti värikkäistä ja vahvoista omakuvistaan. Tuija V esitteli Rauman Lappilaisen Heli Laaksosen myös tämän runoja lausuen.

  Aurinkovoiman Tie Täydeksi (kuvat H.Leifsdottir)

dsc07553
dsc07555
dsc07560
 
 
 
dsc07561
dsc07584
kuva: Olesia Dolgorukova
kuva: Olesia Dolgorukova

mediapaja/TL