Elintavat Uusiks!

Syyskuussa 2017 alkoi Monipalvelukeskus KIPINÄssä”Elintavat uusiks!”-ryhmä CardiFitin Rosa Artilan johdolla.

Ryhmän tarkoitus oli tarjota yhdistyksen työntekijöille Rosan tietopaketti terveellisistä elämänvalinnoista, jotka tutkitusti auttavat jaksamiseen.

Muoti-ilmiö mediassa antaa helposti ymmärtää, että työttömät ovat laiska sakki, joiden elämä on paljon helpompaa kuin töissäkäyvien. Monet tietävät kuitenkin, että työttömyys syöpyy hitaasti sisimmältä: työssä käyminen ei tarkoita pelkästään työpaikassa työajan viettämistä vaan määrittelee hyvin pitkästi ihmisen identiteettiä. Se vaikuttaa kaikkiin ihmissuhteisiin erityisesti läheisiin ja toki työttömyys vaikuttaa hyvin pitkälle itsetuntoon.

Elintavat Uusiks! -ryhmän tarkoitus oli lisätä ryhmäläisten hyvinvointia, jaksamista ja toimintakykyä säännöllisillä tapaamisilla syksyn aikana. Ryhmän laajempi tavoite oli mahdollistaa jokaiselle ryhmäläiselle tarpeellista elintapojen muuttamista.

Ryhmän mukaan lähtemiselle oli jokaisella oma syy. Monien tavoite oli painopudotus, joillekin se oli tupakanpolton lopettaminen. Minun tavoitteeni oli energisyyden lisääminen. Kiloja on kyllä liikaa mutta eniten minua harmitti se, etten jaksanut tai innostunut liikunnallisiin harjoituksiin millään muodolla. Se liikunta, jota jaksoin koiranomistajana harrastaa, ei tuntunut hauskalta vaan oli lähinnä velvollisuus. Arki oli tasaharmaata, itseni oleminen ei oikein tuonut mitään iloa.

Rosa kartoitti jokaiselle lähtötilannetta henkilökohtaisen haastattelun ja eri mittausten avulla. Haastattelussa selvitettiin nykyiset elintavat: ruokailutavat ja -rytmi, unirytmi, aktiivisuus. Mittauksissa katsottiin paino, kehonkoostumus (rasva, lihas, neste, perusaineenvaihdunta yms.), vyötärön- ja lantion ympärys, verenpainetta sekä verikokeista kolesterolit, verensokeri ja hemoglobiini.

Joka tapaaminen oli erilainen: oli informatiivisia ja vuorovaikutteisia luentoja eri teemoista (ravitsemus, uni, stressinhallinta, päihteiden vaikutuksesta terveyteen, motivaation ylläpitäminen), tuli jumpattua ja venyteltyä, tehtiin UKK kävelytesti ja kuntotesti heti syyskuussa ja toinen kerta joulukuussa. Oli välimittaukset. Tärkein osa tapaamisista oli minun mielestäni ikioman vertaistukiverkostomme luominen ja kehittäminen, sillä aika nopeasti syntyi vahvoja ystävyyssuhteita, myös Rosaan, joka on suoraan sanottu luotu personal traineriksi. Rosa on täydellinen yhdistelmä empatiaa, positiivisuutta, määrätietoisuutta ja lempeyttä. Hän suunnitteli jokaiselle ruokavaliomallin ja tarjosi ryhmälle kokonaisen harjoitusohjelman sekä lukuisia vaihtoehtoisia harjoituksia, joissa otetaan huomioon eri liikuntarajoitukset.

Kannattiko liittyä ryhmään?

”Ehdottomasti!” oli yleinen vastaus. Tavoitteen saavuttamisen menestyksessä oli eroja mutta joulukuun tapaamisessa loppumittausten jälkeen me olimme kaikki vahvempia ihmisiä. Opimme elintavoistamme, elämänvalinnoista, itsestämme ja muilta niin paljon! Syksyn aikana alkoi muutos, joka jatkuu edelleen. Minun tapauksessani paras tapa pitää uusista elintavoista kiinni on käydä säännöllisesti kuntopiirissä. CardiFitin tilavissa ja valoisissa tiloissa voi kolme kertaa viikossa jumpata Rosan tsemppauksella.