Buuausta ja hurraata

Buuaamista ja hurraamista

Perjantaina toinen päivä helmikuuta Rauman Seudun Työnhakijat ry järjesti ilmaisen bussimatkan Helsingin Senaatintorille SAK:n järjestämään mielenilmaukseen hallituksen ns. ”aktiivimallia” vastaan. Tässä järjestelmässä työttömyysrahaa vähennettäisiin jos työtön ei näytä toteen omaa työnhakua edistäviä toimia tai osallistu TE-toimiston järjestämiin koulutuksiin.
Minun roolini matkalla oli taltioida tapahtumat.

Aamun herätys tapahtui linja-auto-aseman parkkipaikalla: mursuviiksinen mies veti autostaan valtavan kyltin jossa luki: Sorto seis! Pikkukaupungin tapahtumattomuuden tyydyttämä mieleni vavahti. Jotain suurempaa oli selvästi tapahtumassa.

Täynnä oleva bussi sorisi puheesta ja naurusta. Lehdistökin oli aamulla lähettämässä meitä matkaan. Itselläni oli toinenkin intressi Helsingin seudulla. Autokuumeen altistamana neuvottelin eräästä Saab 9-3:n hinnasta ja kunnosta. Paluumatka saattaisi siis tapahtua omalla autolla.
Menomatkalla kurkkuja suoristettiin ja voideltiin hallituksen suunnitelmien vastaisilla heitoilla. Vieressäni istuva tussasi iskulausetta isolle pahville. Mitä minä tein? Otin tietenkin valokuvan siitä! Lopun ajan lueskelinkin Saabin tyyppivioista ja sain selville että turbo kannattaa vaihtaa mitsubishi-merkkiseksi.

Katajanokka oli täynnä busseja. Toinen toistaan värikkäämpiä iskulauseita ja kylttejä näkyi joka puolella. Ihmiset olivat tosissaan. Niin minäkin. Otin Nikon D3 kameran ja 70-200/2,8 tele-zoomin esille ja kampesin repun selkääni. Vaelluskenkäni todistivat pätevyytensä jo ensimmäisessä lätäkössä. Valuin lössin mukana Senaatintoria kohti. En vielä tiennyt mitä odottaa.

Mielenosoitus-tapahtuma-happening-neitsyyteni puhkaistiin kollektiivisella melulla ja muurahaispesämäisellä liikehdinnällä Senaatin torilla. En ole koskaan aiemmin ollut vastaavassa tapahtumassa. Siitä hetkestä alkaen visuaalinen dokumentoija minussa syttyi, hengitin vain valokuvauksellisia tilanteita, ihmisiä ja kuvakulmia. Oli megafoneja, räikkiä, banderolleja, kasvomaalauksia.

Lumikasan päältä näin kun Kokoomuksen Juhana Vartiainen kiipesi lavalle. Otsikon ensimmäinen sana toteutui tässä kohtaa: vihellyksiä, buuaamista, huutoja, räikkää ja meteliä. Hänen yrittäessä puhua mikrofoniin, meteli yltyi niin ettei puheesta saanut selvää. Ihmisten kanta tuli selväksi. Vasemmiston puheenjohtaja Li Andersson kun saapui, hän sai hurraat. Samaan aikaan torin jollain nurkalla jaettiin ämpäreitä. Poliisit valvoivat.

Jotkut ryhmät olivat opetelleet työtaistelulauluja ja osa huusi randomilla ”hallitus alas!” –tyyppisiä viisauksia. En ollut ns. hengessä mukana, joten alastomat mielenilmaukset huvittivat. Osa jengistä oli selkeästi mukana vain vastustaakseen jotain, ei niin väliä mitä, kunhan pääsevät kapinoimaan.

Kasvojen kirjo oli loppumaton. Erään perheen vauvalla oli melkein sen päätä suuremmat kuulosuojat. Kysyessäni lupaa kuvata, he kieltäytyivät mutta antoivat vinkin että ”poliisi kiirehti juuri kapinanurkkaukseen”. No minä ryntäsin perässä. Ja petyin. Ei savupommeja, ei nujakointia, ei kananmunia. Ei edes vappuserpentiiniä. Yhdeltä värikkäältä punkkarilta kysyin lupaa kuvata. Olisin halunnut hänet poseeraamaan Tuomiokirkon eteen – siinä olisi ollut kontrastia ideologiassa ja väreissä. Suusta purkautui jyrkkä EI.

Kiersin koko torin, ja näin ne kuuluisat ämpärit hyötykäytössä. Päässä. Painavan tele-objektiivin kaverina käytin puhelinta laajakulma-kuviin. Suurin vastakkainasettelu oli jo ohi, ihmiset alkoivat valua koteihinsa, samoin raumalaiset. Mietin onko tällä mitään vaikutusta, vai onko mielenosoitus vain turhautuman purkaus. Mietin olisivatko lakien säätäjät niin tyhmiä, että yrittävät kirjaimellisesti viedä viimeisetkin pennoset köyhiltä. Tuskin.

Saabin myyjä ei tingannut tarpeeksi, joten suuntasin bussille. Tuomiokirkon katolla seisova apostoli Johanneksen patsas katseli, kun SAK:n punainen heliumpallo nousi taivaalle matkatakseen tuulien mukana ehkä jopa ulkomaille. Joka tapauksessa Senaatin torilla sitä ei enää nähtäisi.

Klikkaa TÄSTÄ katsoaksesi lisää kuvia!