Torstaina 8.11. Rauman Seudun Työnhakijat ry järjesti avoimet ovet-tapahtuman osana yhdistyksen 25-vuotisjuhlavuotta.
Tapahtuman tavoitteena oli kiittää yhteistyökumppaneita sekä esitellä yhdistyksen toimintaa kaikille kiinnostuneille ja järjestää ajankohtaisia ja mielenkiintoisia luentoja. Päivän aikana kaikki talon osastot olivat auki yleisölle.
Monien viikkojen valmistelun jälkeen kauan odotettu tapahtuma toteutui vihdoin. Keittiössä osan työntekijöistä työpäivä alkoi jo klo 6, sillä yhteistyökumppaneiden aamubrunssi oli alkamassa klo 8. Lokki-salissa oli onnistuttu luomaan intiimi ja lämmin kotoinen ilmapiiri koristelujen lämpimillä väreillä, kynttilöiden valolla ja hiljaa soivalla jazz-levyllä. Talon koulutettu hieronta Erika Raittila tarjosi haluaville viiden minuutin rentoutumishetkiä vastaanotossaan. Niistä hetkistä lähdettiin kuulemma ”valaistuneina” töihin.
Myös talon työntekijät ja vapaaehtoiset pääsivät nauttimaan herkullista ja runsasta brunssia vähän ennen klo 10.
Brunssin jälkeen, ahkerat siivoojat ja apumiehet laittoivat äkkiä Lokki-salin valmiiksi iltapäivää varten. Ilse Vauhkosen puheenjohtajan avauspuheenvuoron jälkeen oli luvassa erilaisia luentoja monista ajankohtaisista aiheista.
Ilse sai Rauman kaupungin puolesta (Saila Hohtari ja Marko Kerola) kehuja yhdistyksen pitkästä toiminnasta sekä kauniin sinikeltaisen kukkakimpun ja Rauma kirjan. Sitten Ilse kertoi yhdistyksen historiasta, arvoista ja henkilöstöstä. Tulevaisuus on tietysti auki mutta näillä näkymillä kolmannelle sektorille riittää hommia ja vastuuta vielä vähän aikaa, ellei jopa seuraaville kahdellekymmenelleviidelle vuodelle.
Aikuistyön suunnittelija Timo Glad ja vs. kehittämis- ja edunvalvontakoordinaattori, päihdeasiamiestoiminta, Riitta Sattilainen tulivat kertomaan EHYT ry:n työstä ”Järjestöt yhdessä auttajina” –luennossa.
Rauman kaupungin työllisyyskoordinaattori Marko Kerola kertoi kaupungin työllisyystilanteesta.
Työttömien terveystarkastus ja ammatillinen kuntoutus oli sairaanhoitaja Carita Virtanen (Rauman kaupunki) luennon aihe.
Tutkija Teemu Vauhkonen, Turun Yliopistosta, luennoi ylisukupolvisesta huono-osaisuudesta Suomessa.
Lopuksi pääsi mediakasvattaja ja nuorisotyönkouluttaja Paula Aalto (MLL) kertomaan mediakasvatuksesta ja nettikiusaamisesta.
Yleisö oli melko aktiivista luentojen aikana. Luennoitsijoille esitetiin kysymyksiä, useampaa kertaa syntyi laaja keskustelu yleisössä tai yleisön ja luennoitsijoiden välissä.
Talon osastoihin pääsi iltapäivällä tutustumaan vapaasti. Mm. Mediapajan henkilöstö sai selittää ja näyttää, minkälaista työtä nörtit täällä oikein tekevät.
Kahvia juotiin monta kymmentä litraa, pientä purtavaa oli tarjolla myös, kiitos keittiön porukalle vielä kerran.
Kerrankin tämän synkän syksyn aikana, vähän ennen loppuvuoden ylikuluttamishulluuta ja ensi vuoden aktiivimallin toisen vaiheen alkua (lisäkiristystä) sai meidän yhdistyksen avoimien ovien vieras (vaikka työnhakija esim.) hiukan toivoa ja valoa. Vieläkin me, vähävaraiset, pitkäaikaistyöttömät, kuntouttavan työtoiminnan tekijät, kuulumme tähän yhteiskuntaan. Vieläkin voimme vaikuttaa ja valita mihin suuntaan haluamme Suomen menevän. Tietoa ja asiantuntemusta on laajasti saatavilla, mutta onko meissä vielä rohkeutta unelmoida reilummasta maailmasta?
Joko sinä ajattelit tehdä asialle jotain?
Vaikuttaa voi helposti esimerkiksi liittymällä jäseneksi yhdistykseen, joka on puolustanut työnhakijoita jo 25 vuotta.