En usko että Rauman normaalikoulun 3B, 5A ja 5B –luokkalaiset, Rauman seudun nuorten työpajalaiset tai Rauman Seudun Työttömien kipsivalupajaan osallistuneet arvasivat millaiseen taideteokseen omat kipsit päätyvät.
Rauman Seudun Työttömien 2. kerroksessa kipsivalujen loppusijoituspaikka toivottaa tervetulleeksi näennäisen mielipuolisella kellontikitys –sinfoniallaan. Siinä on outo tenho, tuossa tikitys-samplessa. Itse teos kasvaa kapiokirstusta kuin kasvi, koskettaen yhdellä viisarillaan lattiaa ja toisilla hipoen kattoa. Pienessä ruudussa välähtelee kasvoja jotka valokuvaaja Jari Sorjonen kuvasi Sepän talolla. Pimeässä teoksen valaisu pääsee esille, lattian ledlamput heittävät ajan kanssa leikittelevät varjot kattoon.
Kieltämättä Andriksen tikitysdisko tekee lisäsäväyksen. Yhden kellon äänitetty unelias käynti onnistuu mielenkiinnon ylläpitämiseen. Nauha kestää 6 minuuttia. Hän kertoi, että toinen taiteilija, Agita, oli ensi alkuun epäileväinen, mutta suostui sitten.
Avajaisissa oli kourallinen taidetietoisia ihmisiä. Enemmänkin olisi mahtunut. Paikalla olleet lapset tykkäsivät eriskummallisesta aikaa pohtivasta teoksesta. Kurkkivat arkkuun ja sen takaa. Harmi ettei kamera ollut juuri silloin valmiina.
On etuoikeus saada työttömien tiloihin abstrakti veistos. Se on myös hieno kunnianosoitus paikallisia ihmisiä ja ylipäätään ei-taiteilijoiden panosta kohtaan. Yhteisöllisyys on tärkeää.
Teos on esillä 27. päivään asti. Ovet ovat auki Seminaarinkatu 3 klo 09-15. Ovesta sisään ja suoraan hissin vierestä yläkertaan. Seuratkaa tikitystä.


mediapaja/TL